Populismia?

Oxfam on saanut viime päivinä mukavasti näkyvyyttä julkaisemalla tiedotteen, jonka kärki on seuraava. Maailman 100 rikkaimman yhteenlasketuilla noin 240 miljardin dollarin vuosituloilla voitaisiin poistaa äärimmäinen köyhyys maailmasta (vieläpä nelinkertaisesti). Määritelmällisesti äärimmäisessä köyhyydessä elävät ne, jotka elävät "alle dollarilla päivässä". Nykylaskelmissa "alle dollari" tarkoittaa alle 1.25 dollaria päivässä.

Oxfamin tiedote sisältää paljon hyvää asiaa epätasa-arvon lisääntymisestä ja varallisuuden keskittymisen vaaroista. Oxfam kampanjoi oikeudenmukaisemman verotuksen ja maanomistuksen puolesta, sekin on hyvä.

Tämän kirjoituksen ensimmäisessä versiossa kritisoin kovasti Oxfamin kärjistystä. Kritiikkini perustui lähinnä Oxfamin tiedotteen lähdeviitteeseen, jossa selvennetiin mihin väite perustuu. Luvut olivat minusta epäilyttäviä ja lähetin Oxfamille tarkentavan kysymyksen. Vastaus tulikin pikavauhtia ja selvisi, että viite oli aivan väärä. Huomattakoon, että Hesari nielaisi oudot luvut sarvineen ja hampaineen (tosin lehti julkaisi myöhemmin kriittisemmän analyysin).

Uusien tietojen varassa Oxfamin kärjistys ei minusta ole aivan niin huono kuin ensin ajattelin. Vertailu perustuu Brookings-instituutin laskelmiin. Brookings on laskenut, kuinka paljon rahaa köyhimmille pitäisi jakaa, jotta he pääsisivät maagisen 1.25 dollarin kynnysarvon ylitse.

Näissä laskelmissa on aina huomioitava, että luotettavan datan saanti on todella hankalaa. YK ja vastaavat tekevät arvokasta työtä kerätessään dataa, mutta tarkkojen desimaalien kanssa ilmoitetut luvut eivät todellisuudessa ole ihan niin tarkkoja kuin pikavilkaisulla voisi kuvitella. BBC Magazinen joulukuinen artikkeli valaisee hienosti numeroiden taustoja.

Kun sitten näitä alunperin "pehmeitä" numeroita syötetään yhä monimutkaisimpiin ennustemalleihin, virheiden mahdollisuus on melkoinen. Brookingsin ja Maailmanpankin estimointimallit esimerkiksi äärimmäisen köyhyyden suhteen poikkeavat aika paljon toisistaan, ja tulokset tietysti myös.

Kaikki merkit viittaavaat kuitenkin siihen, että äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten määrä on vähentynyt sekä absoluuttisesti että suhteellisesti.Vuonna 2010 Brookings arvioi heitä olleen 878 miljoonaa. Saharan eteläpuoleinen Afrikka on pahimmassa tilanteessa. Täällä edelleen yli 40 % tai jopa puolet elää äärimmäisessä köyhyydessä, mutta suunta on oikea.

Brookingsin laskelmien mukaan 66 miljardia dollaria vuodessa oikein jaettuna nostaisi kaikki nämä sadat miljoonat ihmiset äärimmäisen köyhyysrajan yläpuolelle. Tähän kuluisi karkeasti puolet rikkaiden valtioiden antamasta virallisesta kehitysavusta. Tai kuten Oxfam laskee, neljäsosa maailman 100 rikkaimman vuosituloista.

Logistiset haasteet olisivat kyllä melkoiset ja ymmärtääkseni Brookingsin laskelma ei huomioi jakelusta syntyviä kustannuksia. Lisäksi ei se elämä nyt niin kovin suurta herkkua ole, jos käytettävissä on 1.26 dollaria päivässä. Köyhyyttä sekin on.

Käytännön ongelmien lisäksi on muitakin syitä epäillä tällaisten tulonsiirtojen toimivuutta. Äärimmäistä köyhyyttä tällä vuosituhannella eniten poistaneiden valtioiden eli Kiinan ja Intian menestys perustuu talouskasvuun, työhön ja tuottavuuden lisääntymiseen. Samoilla eväillä elintaso nousi aikoinaan Euroopassakin. Katteettoman rahan jakamiseen liittyy muitakin ongelmia. Tällainen malli passivoi herkästi vastaanottajia. Inflaatio saattaa kiihtyä. Toisaalta monissa maissa on kokeiltu menestyksellä malleja, joissa vanhemmat saavat rahaa esimerkiksi siitä, kun lapset käyvät koulua tai rokotetaan.

Perehdyin tänään töiden puolesta Grameenin kehittämään köyhyyden arvioinnin malliin. Koska tarkkojen numeroiden kerääminen on hankalaa ja kallista, Grameenin malliin sisältyy 10 yksinkertaista kysymystä, joilla pyritään ennustamaan millä todennäköisyydellä kotitalous kuuluu alle 1.25 dollarin kategoriaan. Malli kalibroidaan huolellisesti jokaista maata varten. Maksimipisteet ovat 100. Jos talous saa esimerkiksi 5-9 pistettä, se kuuluu yli 90 % todennäköisyydellä köyhimpään kategoriaan. Vastaavasti vaikka yli 60 pisteellä on erittäin epätodennäköistä kuulua ko. kategoriaan.

Tässä esimerkkejä pisteistä:

• Kaikilla perheenjäsenillä on kengät: 9 pistettä (ei kenkiä, 0 pistettä)
• Perheen käytössä on jonkinlainen huussi tai muu turvallinen paikka ulosteelle: 4 pistettä (tarpeet tehdän puskassa, 0 pistettä)
• Perheenjäsenten määrästä voi saada 0 - 27 pistettä. Nollan saa jos kotitaloudessa on yli 6 jäsentä.

Grameenin malli konkretisoi hyvin, mitä äärimmäinen köyhyys arjessa tarkoittaa. Ei kenkiä, ei vessaa, ei kahta vaatepartta.

Uusien tietojen valossa en pidä Oxfamin tiedotetta niin ärsyttävän populistisena kuin alkuun luulin. Tämä rinnastus on vain pieni osa kokonaisuutta ja siinä verrataan yhteismitallista suuretta eli dollareita. Toki julkisuusmyllyssä tämä pieni osa on saanut suurimman huomion. Minun makuuni tässä vedetään mutkat aivan liian suoriksi. On silti pysäyttävää ajatella 100 rikasta ja 900 miljoonaa köyhää.


EDIT: Tein pieniä tarkennuksia tähän kirjoitukseen sen kunniaksi, että Hesari linkitti tämän analyysissaan.

*****Tässä alkuperäinen turhautunut loppukaneettini, joka käsittelee aivan muita asioita.

Loppukaneeteksi vielä lyhyt avautuminen. Haastattelimme jälleen kerran tänään asiantuntijaa, joka kertoi että laadukkaalle maissille olisi ostajia vaikka kuinka. Myyjiä ei vain ole. Maissia viljellään, mutta sadot ovat alhaisia. Mikä vielä pahempaa, sadonkorjuun jälkeinen maissin käsittely on niin surkeaa, että sadoista osa menee kokonaan pilalle ja osasta tulee niin heikkolaatuista, että sitä ei huolita esimerkiksi tänään haastatellun firman prosessiin.

Maissia saatetaan säilöä jossain nurkassa, missä vuohet pissaavat siihen päälle. Sitten sitä hakataan kepeillä jyvien irrottamiseksi ja lopulta jyviä kuivatellaan suoraan maassa. Olen nähnyt tätä maassa tai likaisen pressun päällä tapahtuvaa kuivatusta vaikka kuinka usein. Tällaisesta lopputuotteesta saa surkea hinnan, ihan ansaitusti. Kuka tästä haluaisi maksaa? Jos maissin käsittelisi asiallisesti, siitä saisi moninkertaisen hinnan. Palaan vanhaan kysymykseeni: miksi ihmiset eivät viljele kunnolla? Mahdollisuuksia olisi vaikka kuinka.

***** Tässä alkuperäinen kritiikkini, jolla voikin nyt heittää vaikka vesilintua. 

Minun on kuitenkin vaikea hyväksyä tätä populistista ja sensaatiohakuista kärjistystä 100 rikkaimman mahdollisuuksista poistaa äärimmäinen köyhyys maailmasta.

Vastakkainasettelu perustuu taloustieteilijä Jeffrey Sachsin laskelmaan, jonka mukaan äärimmäisen köyhyyden poistaminen vaatisi 175 miljardin dollarin investoinnin kahdessa vuodessa. Helsingin Sanomat sanoo näin:

Oxfamin mukaan sadan superrikkaan vuosituloilla voisi hävittää äärimmäisen köyhyyden maailmasta. Taloustieteilijä Jeff Sachsin arvioi, että köyhyyden lopettaminen vaatisi 137 miljardia euroa vuodessa kahden vuoden ajan.: 

Luvut on varmaankin poimittu Oxfamin tiedotteesta, jonka surkean puutteellisessa lähdeviitteessä mainitaan:

Jeff Sachs has estimated that it would cost $175 billion a year for 2 years
to end extreme poverty.

En kuitenkaan löydä tätä laskelmaa mistään (lue: en löydä sitä nopealla googlauksella). Kirjassaan End of Poverty (2006) Sachs laskee, että äärimmäisen köyhyyden poistaminen vaatisi 175 miljardia dollaria vuodessa 20 vuoden ajan. En ole kuullut uudesta laskelmasta, jossa aikaa menisi enää kaksi vuotta. Olisiko Oxfamilla mennyt luvut pahasti sekaisin?


***
BREAKING NEWS 22.1.2013 klo 19:44: Oxfam vastasi pikavauhtia kysymykseeni. Oikeasti viitteen pitäisi olla:
The Brookings institute had estimated it would take around $66 billion annually to bring everyone above the $1.25 dollar a day line- see page 13 http://www.brookings.edu/~/media/research/files/papers/2011/1/global%20poverty%20chandy/01_global_poverty_chandy.pdf "

Luen tuon Brookingsin estimaatin kunhan ehdin ja korjaan tekstiä tarpeen mukaan. Estimaatti perustuu siihen, että jokaisen alle dollarilla elävän elämistä tuettaisiin suoraan rahalla siten, että päästäisiin yli tuon kynnysarvon.
***


Silti 100 rikkaimman vuosituloilla rahoittaisi kyllä helposti 175 miljardia vuodessa maksavan köyhyysohjelman. Poistaisiko tämä sitten köyhyyden?

Jeffrey Sachs on kehityskeskustelussa varsin tunnettu tekijä. End of Poverty on optimistinen tiekartta kohti parempaa ja tasa-arvoisempaa tulevaisuutta. Luin sen vuonna 2008, pian sen jälkeen kun olin muuttanut Etelä-Afrikkaan tekemään ensimmäistä kehitysprojektiani. Jo silloin pidin kirjaa naiivina. Kirjassa on paljon hyvää, mutta en usko että Sachsilla tai kenelläkään muulla on hallussa reseptiä, jossa ulkoisella investoinnilla noin vain poistetaan köyhyys.

Sachsin lääkkeitä on kokeiltu niin sanotuissa Millennium-kylissä. Onnistumisen arviointi on hankalaa ja toistaiseksi selviä tuloksia ei ole. Sachsin metodi on "kädestäpitelyä" eli vaatii paljon ulkoisia resursseja. Koska seitsemässä vuodessa ei ole vielä selvinnyt, onnistuisiko köyhyyden poisto Sachsin keinoin ja budjetein, Sachsin alkuperäisiin lukuihin viittaaminen on minusta harhaanjohtavaa.

Tämä on toki yleistä kehityskeskustelussa. Kun joku kerran laskee jonkin sensaatiomaisen luvun (ihan millä vain oletuksilla), tätä lukua siteerataan uudestaan ja uudestaan ja siitä tulee jonkinlainen totuus.