Missä on näkymätön käsi?

Ryhdyin vihdoin lukemaan Adam Smithin klassikkoteosta Kansojen varallisuudesta (alkukielellä, toki). Onneksi olin ladannut kirjan lukulaitteelle, joten kun inspiraatio iski, pääsin siihen heti käsiksi, vaikka ei ollut edes internetiä käytössä. 

Inspiraation siemen oli otsikon mukainen kysymys. Mutkat suoriksi vetäen tilanne Kamulin alueella Ugandassa on tämä. 

• Yhdellä eekkerillä voi viljellä vuodessa niin paljon cassavaa (eli maniokkia), että siitä saa kuivattuna 60 kappaletta sadan kilon säkkejä. Siis 6 000 kiloa. 
• Kuivatun cassavan kilohinta liikkuu 800 ja 1500 shillingin välillä. Oletetaan yksinkertaisuuden vuoksi, että se on 1 000 shillinkiä eli karkeasti 0,25 euroa.
• Tyypillinen perhe omistaa ehkä pari – kolme eekkeriä maata, joista vaikkapa 1 - 2 voitaisiin käyttää cassavan viljelyyn (tyypillisesti perheet haluavat pitää huolta omavaraisuudestaan, eli on viljeltävä myös maissia, banaaneja ja vihanneksia).  Oletetaan siis 1,5 eekkeriä cassavaan.
• 1,5 eekkeriä * 6 000 kiloa per eekkeri = 9 000 kiloa. 0,25 euroa * 9 000 kiloa = 2 250 euroa. 
• Cassavan viljelyssä on toki myös kuluja. En ryhdy erittelemään, mutta oletetaan että kulut ovat noin 250 euroa. Tässä luvussa ei ole mukana perheen oman työn hintaa. Yritin saada käsitystä tarvittavan työn määrästä, mutta sitä joudun selvittämään vielä lisää. Mitä tarkemmin rikkaruohot kitkee ja mitä paremmin huolehtii ojituksesta, sen paremman sadon saa. Oletetaan kuitenkin, että molemmat vanhemmat ja osa lapsista osallistuu työhön. Olkoon perheessä vaikka 5 lasta. Työtä on paljon ja se on täysin manuaalista. Pelto saatetaan aurata härkien avulla ennen kylvöä, mutta siihen loppuu teknologian käyttö. Ihmiset täällä todellakin kuokkivat pelloillaan tuntikausia putkeen. 
• Käteen jäisi siis noin 2 000 euroa, 285 euroa per henki. Lisäksi kotitalouden tuloiksi on laskettava muun maanviljelyksen tuotto ja muut ansiot, olivatpa ne sitten palkkatuloa tai muiden bisnesten tuloa. Monilla ihmisillä tuntuu olevan aika monta rautaa tulessa. 

Hyvälaatuiselle kuivatulle cassavalle löytyy tukkuostajia. Haastateltujen asiantuntijoiden mukaan ostajat eivät saa ostettua tarpeeksi cassavaa. Kysyntä olisi heidän arvioidensa mukaan ainakin viisinkertainen tarjontaan nähden. Samaan aikaan täällä käytetään maata aivan älyttömän tehottomasti ja ihmisten tuottavuus ja ansiotaso pysyvät matalina. Työttömyys on valtava ongelma. Ihmiset ovat köyhiä ja mahdollisuudet ovat todella rajallisia.  

Ihmettelen vain, että missä tässä on se Adan Smithin näkymätön käsi? Markkinoilla hinnan pitäisi määräytyä siten, että kysyntä kohtaa tarjonnan. Miksi viljelijät eivät tuota lisää, kun ostajia kerran olisi? Eivätkö he pidä saatavaa tuloa vaivannäön arvoisena? Miksei hinta sitten nouse? Etelä-Sudanissa cassavakilosta voi muuten kuulemma saada nelinkertaisen hinnan, mutta siitä suurin osa menee tietysti välikäsille (pakko toki kysyä, miksi viljelijät eivät lyöttäydy kimppaan, vuokraa autoa ja ohita välikäsiä?). 

Tekemiemme haastatteluiden ja lukemieni artikkeleiden perusteella pystyn tietysti listaamaan ison joukon tekijöitä, jotka vaikuttavat tähän markkinoiden tehottomuuteen. On tietämättömyyttä, osaamattomuutta, pääoman puutetta, riskien välttelyä, maanomistuksen fragmentoitumista ja niin edelleen. Mutta jokin tässä jäytää. 80 % kansasta saa elantonsa maanviljelyksestä, ilmasto on suotuisa ja silti kaikkialla ostajat valittelevat, että eivät saa ostettua tarpeeksi. Miksi mikään ei toimi? Miksi viljelijät eivät vain viljele? 

Pohjois-Amerikassa maatalous on maailman tehokkainta. Tähän tehokkuuteen liittyy monia varjopuolia, mutta pelloista joka tapauksessa saadaan paljon irti. Pohjois-Amerikan tehoviljellyt pellot tuottavat yli nelinkertaista satoa Afrikan peltoihin nähden. Väestöstä vain ehkä prosentti työskentelee viljelyksillä. Euroopassa, Etelä-Amerikassa ja Aasiassa sadot ovat yli kaksi kertaa Afrikkaa parempia. Kuten oheisesta kuvasta voi todeta, erot ovat kasvaneet vuosien saatossa. 

Loppuun vielä yksi Adam Smithin inspiroima huomio. Smith aloittaa kirjansa ensimmäisen osan kirjoittamalla työn jakamisesta ja erikoistumisesta. Se on mahdollistanut valtavan tuottavuuden kasvun. Smithin kuuluisa esimerkki käsittelee nuppineuloja. Hän arvioi, että yksinäinen työntekijä saisi hädin tuskin tehtyä yhden nuppineulan päivässä, ja 20 olisi aivan mahdoton määrä. Toisaalta Smith oli nähnyt, kuinka 10 työntekijää, jotka ovat jakaneet työn vaiheisiin ja käyttävät oikeita tekniikoita ja työvälineitä, voivat päivässä valmistaa 48 000 nuppineulaa.  Minua mietityttää, kuinka heikosti täällä jaetaan työtä ja erikoistutaan. Monet ovat mukana kaikenlaisissa bisneksissä ja viljelevät samalla vähän maata ja pitävät muutamia kotieläimiä ja niin edelleen. Hajauttaminen saattaa tietysti olla riskien kannalta ymmärrettävä strategia, mutta korkeaan tuottavuuteen ei näillä eväillä päästä.

****

Tilastot: FAO (omia kyselyitä voi luoda FAO:n sivuilla: http://faostat3.fao.org/home)

Cassavan arvoketjuun liittyvät hinnat:  Asiantuntijahaastattelut

Ja tietenkin: Adam Smith: The Wealth of Nations, 1776