Tästä se lähtee

Harrastin pientä itsetutkiskelua ja kävin tarkistamassa edellisen ADP-komennuksen blogista merkintäni matkaanlähdöstä. Vuonna 2008 kaikki kävi näin:

Helpomminkin voisi lähtö varmaan sujua, mutta seurailin taas kerran jo tutuksi käynyttä stressikaavaa. Sunnuntaina lähtö ja lauantaina piti vielä pakata, tyhjentää kämppä, hankkia lennot ja tehdä miljoona muuta asiaa. Onneksi perjantain rapujuhlat sujuivat kohtuullisen maltillisissa merkeissä!

Tällä kertaa lähtö oli maanantai-aamuna ja sunnuntaina piti vielä pakata, tyhjentää kämppä ja tehdä miljoona muuta asiaa. Lennot oli sentään ostettu jo useita päiviä aikaisemmin ja onneksi perjantain pubi-istuskelu sujui kohtuullisen maltillisissa merkeissä. Kiitos muuten kaikille osallistujille, oli kivaa! Ja superpaljon kiitoksia sisaruksille avusta sunnuntain savotassa. Erityisesti Heidi puursi oikeastaan kokonaisen työpäivän verran. Myös Terhi ja Kari kävivät kantamassa muutamia bokseja, kiitos siitä!

Nyt olen sitten Kampalassa ja kaksi työpäivää on takana. Projekti ei alkanut suunnitelmien mukaan, koska tiimiin suunniteltu konsultti joutui vetäytymään projektista aivan viime hetkellä. Onneksi tilalle löytyi irlantilainen James, joka taistelee nyt parhaillaan Accenturen byrokratiaviidakossa. Ugandaa pidetään riskikohteena, joten tänne havittelevan täytyy saada turvatiimiltämme etukäteen lupa. Täällä riskit ovat sentään vain terveydellisiä ("extreme medical risk"), joten selviydyin lupaprosessista kevyemmin kuin esimerkiksi Emilia lähtiessään Haitiin. Haitia varten piti mm. osallistua koulutukseen, jossa käytiin läpi kidnappausskenaarioita. Toivottavasti James pääsee tänne jo ensi viikolla.

Ensimmäiset päivät uudella toimistolla ovat menneet mukavasti. Minulla on perinteinen ongelma --- nimiä on vaikea muistaa. Tai sitten sekoitan ihmiset muuten vain toisiinsa. Minua taas jo kaikki tervehtivät nimeltä, mutta eipä meitä muzunguja toimistolla paljon näykään. Muistan jo aika hyvin kysellä koko ajan kaikilta mitä kuuluu, ja vastaan tietysti itse tähän kysymykseen jopa kymmeniä kertoja päivässä. Myös aiemmilta Afrikan matkoilta tutut monimutkaiset kädenpuristukset ovat käytössä.

Aamuisin olen kävellyt hotellilta töihin, siihen menee puolisen tuntia. Päivän päätteeksi taas olen hypännyt ilmaiseen minibussikuljetukseen, jolla toimiston työntekijöitä kuljetetaan aamuin illoin Kampalan keskustaan. Kyytii lähtee varttia yli viisi. Aurinkokin kyllä laskee aikaisin, jo puoli seitsemältä.

Toimistolla on mukava ulkokatos, jossa tarjoillaan lounasta. Lounas maksaa 3 000 shillinkiä, eli alle euron. Teetä tarjoillaan myös aktiivisesti, samoin pieniä banaaneita. Toimiston pihalla tai jossain aivan lähimaastossa on äänekkäitä kukkoja. Oheisen kuvan nappasin iPadilla toimiston ikkunasta. Kampala ei tokikaan ole pelkkää puutarhakaupunkia. Suurin osa teistä on pölyisiä ja kaoottisia.

Söin tänään illallista hotellin ravintolan puutarhassa ja luin samalla valokuvausopasta. Jossain vaiheessa ryhdyn toivottavasti ottamaan vähän parempia kuvia...